Mutta olihan siellä kivaa, uskalsin olla rannalla ilman stressiä arpien peittelystä ja vähät välitin ihmisten mielipiteistä juostessani systerin kanssa vedessä. Kyllä mä aina ajattelen sitä mitä muut sanoo mutta onnistuin päättämään ettei se haitannut. Kikatin ja huusin sydämestäni koripallopelien aikana ja shoppailin uusia vaatteita lähes ILMAN romahduksia. Kyllä mä nautin ja söin ja elin. Kun se vaan olisi ollut kaikki.
Mutsi ja faija ei osaa olla edes yhtä lomaa järjestämättä hirveää kohtausta. Iskä joi liikaa yhtenä iltana ja ne rupesi huutamaan pahasti toisilleen. Sisko yritti nieleskellä kyyneliä, faija lähti huutaen "mene helvettiin", ja mutsikaan ei pystynyt näkemään omaa syyllisyyttään. Taas musta tuli se joka lohduttaa systeriä ja saa sen nauramaan ja pitää mutsin ja faijan kasassa: perheen kasassa. Ne huutaa joka päivä, aina, mutta se oli taas paha kerta.
Ja viime yönä mutsi tuli huutamaan "miksi sä olet vielä hereillä? Ja vaatteet vaihtamatta ja meikit naamassa? Kello on jo yksitoista! Äläkä tuijota mua tolleen!!". "En mä sua tuijota mitenkään, katon vaan (mä oikeasti vain katsoin)", mä vastasin. "Älä valehtele! Nyt pesemään kasvot ja vaihtamaan vaatteet. Heti!", ja kun mutsi kääntyi takaisin ovelle se sanoi,"vai pitääkö mun jäädä tarkkailemaan?!"
Mä itkin. Taas. Paljon. Oon vain niin väsynyt ja mä en enää jaksa sitä. Ja ehkä puolen tunnin päästä se tuli takaisin huutamaan ja väitti että mun vaatteet ja huone on jo pitkään haissut tupakalle. Mä en polta! Mä en jaksa sitä ainaista syyttelyä. En vaan jaksa.
Taas ne huutaa. Shut up, please :'( please.
xxx
